Verkkokaupan lisääntyessä kuitenkin rahaa virtaa enemmän ja enemmän myös ulkomaille, kun monet verkkokaupoista toimivat muualta kuin Suomesta. Tämä rahakin voisi tulla Suomeen, mutta onko syy kuluttajien jotka ostavat tuotteensa sieltä mistä halvimmin saavat ja kaikkea ei edes suomalaisista verkkokaupoista saa. Ja aika vähän on ollut suomalaisia verkkokauppoja pidemmäm aikaa, ainoastaan tietokoneita ja sen suuntaista tekniikkaa myyviä pidemmän aikaa.
Nyt vasta vähän yli vuoden aikana isot suomalaiset ketjut ja kauppiaat ovat avanneet omat verkkokauppansa ja toivottavasti ihmiset löytävät nämä. Tällaiset kuten esim. Prisma
Nyt siis on aika vielä hetki miettiä mistä joululahjat ostaa mikäli vielä ostamatta. Jouluruuat jokatapauksessa suurimmaksi osaksi ostetaan lähikaupoista, joten kauppiaalle jää niistä hieman. Vielä kun teemme pienen käden ojennuksen suomalaisille tuottajille ja ostamme Suomessa tuotettua lähiruokaa. Mitä enemmän me tuemme kotimaista, sitä enemmän valtio saa veroja ja sitä parempia palveluja voidaan ylläpitää. Voimmeko vaatia kaikki palvelut vierestä, jos itse syydämme rahat muualle.