Kuinkahan paljon sitä tulee kuluttaneeksi ylimääräistä rahaa heräteostoksiin, nytkin kesälomien aikana tuli vähän väliä ostettua jotain sellaista, jota ei kaupasta lähtenyt hakemaan. Olivat konsulentit ja kauppojen rahaa haluavat henkilöt osanneet sijoittaa joitakin tuotteita oikeaan paikkaan ja niihin piti langeta.
Luultavasti heräteostoksiin vuoden aikana menee ihan kiitettävä summa rahaa, jonka olisi voinut säästää johonkin tarpeelliseen, joten pitänee alkaa säästämään jättämällä heräteostokset väliin. Taitaa olla kyllä yhtä pitävä kuin uudenvuoden lupaukset, että seuraavaan kauppa reissuun asti se pitää.
Toisaalta itsellä heräteostokset jää yleensä joihinkin pieniin juttuihin ja näin ollen ne ei niin suuria taloudellisesti ole, jotkut kun saattaa vaikka auton heräteostoksena ostaa tai jotain muuta kallista, joka ehkä kaduttaa jonkin ajan kuluttua, kun tuli pistettyä rahaa ja otettua esim. laina kyseiseen.
Netistä harvemmin tulee tehtyä heräteostoksia, kun viimeistään tilausta tehdessä ja yhteystietoja kirjoittaessa alkaa miettimään, että enhän mä tällä mitään tee. Ehkä joskus johonkin bannerimainokseen olen retkahtanut, joten joku on saanut myös minun avulla helppoa rahaa.
Nyt siis tekemään heräteostoksia, no vaatteita oikeastaan pitäisi ostella ja niitähän en jaksa kovin kierrellä kaupoista, joten jos vain mahdollista ostan niita netistä. Toisaalta jos ei tekisikään nyt heräteostoksia vaan väsäisi excelillä turhuuslaskurin jolla voi laskea paljonko turhaan kuluttaa vuodessa.