Veronpalautukset kiertoon

Itse kuulun onnellisiin mätkyjen maksajiin, joten ei tule veronpalautuksia, joita laittaa kiertoon. Mutta on teitä niinkin onnekkaita, jotka saatte veronpalautuksia, millä joululahjoja ostella.

Kaupathan sitä hyötyy, kun ihmisillä on ylimääräistä rahaa. Ensin oli Black Friday joka osalle kaupoista oli todella hyvä kauppapäivä. Nyt kaupat elävät ja kilpailevatkin asiakkaista, kun joululahjoja ostellaan. Helpoin tieten on netistä nekin ostaa.

Veronpalautukset ovat suurimmalle osalle ylimääräistä ja sen vuoksi niistä osa menee kiertoon ja palautuu valtiolle arvonlisäverona. Itselle ei palautuksia ole hetkeen tullut, mutta vaimolle tulleita on käytetty lahjojen ja jouluherkkujen ostoon.

Kulutetaan rahaa taas jouluun, niin lahjoihin kuin ruokaan. Annetaan samalla lahja valtiolle ja ostetaan kotimaista, siis Suomessa valmistettua. Näin työllistämme joitakin ja he kun maksavat veroja, niin yhteiseen hyvään menee.