Rahaa kesäksi, lomaan ja hurvitteluun pitäisi saada. Helpolla
sitä saisi lainaamalla ja syksyllä pois maksaen. Lainaahan tarjoaa yx jos
toinenkin, kunhan vain ehdot täyttää. Lainaa voi vertailla yhdellä jos
toisellakin sivulla, esim. täällä kun klikkaat tästä.
Klikkasin ja ei ollut laina minun juttu, jolla kesäksi rahaa
olisin saanut. Tai no olisi saanut, mutta tuplana olisi maksanut takaisin, kun
korot pilvissä. Saisko jos auttelis ihmisiä kevät töissä. Osalle vaihtas
renkaat, joillekin haravois pihaa, ehkä auttas kevät siivouksessa jne. Eli pientä
lisäpuhdetta tekemällä keräisi kesäksi ylimääräistä rahaa.
Miksi mietin mistä rahaa kesäksi, luultavasti siksi että yleensä kesällä kulutetaan perheemme kanssa
enemmän. Matkustelemme enemmän, syömme ulkona enemmän, käymme erilaisissa paikoissa joihin pääsymaksut jne. Toki lomareissu on jo varattu ja maksettu, joten sinänsä ei olisi tarvetta lisärahalle itsellä. Mutta luultavasti joillakin on tarve ja tässä ajankuluksi mietin helppoja keinoja lisätulojen saamiseen.
Lainaamisen tai lisätöiden tekemisen lisäksi ylimääräistä rahaa saa säästämällä tai vaikka täyttämällä kyselyitä netissä, kuinka paljon on eriasia. Mutta kun palasimme pääisiäisen vietosta, oli autossa aikaa vaimon kanssa suunnitella tulevaa, niin päätimme laittaa itselle "säästöpossun" johon aina taskuista tyhjennämme kolikot. Tämän rahan käytämme muutaman vuoden kuluttua lomamatkalla hurvitteluun. Eli emme kerää ensi kesäksi, vaan vuoden kahden päähän, jolloin tarkoitus tehdä pidempi kiertomatka muille maille vierahille.
Katsotaan siis miten käy paljonko "säästämme" rahaa, nyt kolikot katoaa milloin mihinkin. Pelikoneisiin, katusoittajille, keräyslippaisiin, lapsen säästölippaaseen jne. On myös kiva tietää paljonko oikeasti rahaa kertyy tuolla tavoin ja kuinka pitkälle sillä pääsee,
Nyt töiden kimppuun, joista ei enää kesäksi hyötyä kun projektit kesken ja laskutukset kesän jälkeen suurimmaksi osaksi. No niillä maksaisi lainat, jotka kesäksi ottaa pois.