Joulu lähestyy taas ja sen jälkeen vaihtuukin vuosi. Paljon on
taas vuoden aikana kerennyt tapahtumaan. Rahaa on tullut, mutta on sitä mennytkin,
tienattu on se mitä menot on vaatinut. Ja osa tuloista on passiivisia vanhojen
blogien peruja eli kyllä bloggaaminen kannattaa.
Blogeja on nykyään netti pullollaan ja uusiakin vielä
aloitetaan. Osa saattaa olla hetken kokeilu ja jäädä biteiksi Internetin
syövereihin, kun ei keksi mistä kirjoittaa. Osa saattaa aloittaa bloggaamisen
tienatakseen sillä, mutta jos ei heti ala tuottamaan, blogi unohtuu. Itsekkin
sorrun joskus uuden blogin luomiseen, ideana jostain aiheesta kirjoittaminen
kuulostaa hyvältä, mutta eka kirjoituksen jälkeen uutta postausta ei saa
aikaiseksi. Toisaalta aikapula rajoittaa eli tuleekin työprojekti joka vie
kaiken ajan. Sen jälkeen järkevien ja asiaa sisältävien blogien pitäminen unohtuu.
Tämä blogi on jatkanut vuosia jo, tosin siksi että tässä ei laatu vaatimuksia
itsellä. Kunhan kirjoittaa kuinka rahaa voi tienata helpolla.
Tämän blogin ja muutaman muun kautta tulee rahaa helpolla, eli
niihin käytetyn ajan ja vaivan vuoksi. Kummassakin hyödynnän
kumppanuusmarkkinointia ja tätä blogia lukuunottamatta muihin ei uusia tekstejä
ole vuosiin tullut. Silti niiden kautta tulee silloin tällöin tuloja. Eli sinä
aloittava blogilla tienaaja, ole kärsivällinen ehkä jonain päivänä ansaitset
sillä. Toki voi hetikin päästä tuloihin käsiksi.
Alkuun minulle bloggaus oli harrastus, hetken se oli työtä,
nyt se taas on harrastus. Bloggaus oli alku kumppanuusmarkkinointiin, se oli
alku uudelle yrittämiselle. Edelleen kumppanuusmarkkinointi tuo osan yritykseni tuloista, toki ei blogien
muodossa. On sivustoja jotka hyödyntävät kumppanuusmarkkinointia. Mutta kun
kysytään mitä teen, niin vastaan digimarkkinointia, jossa hyödynnän osaamistani
vuosien kokemuksesta ja opiskeluista.
Olen opiskellut tietotekniikkaa, työskennellyt it-alan
yrityksessä, pyörittänyt atk-alan verkkokauppaa. Noi kaikki oli ennen kuin
kumppanuusmarkkinoinnista olin kuullut mitään. Yritys oli haudattu ja töissä
olin muualla sen jälkeen, kunnes firma kaatui jossa olin töissä. Sen jälkeen jossain
vaiheessa tuli bloggaus ja alku uudelle yrittämiselle.
Koska nettisivuja olin itselle tehnyt, yhtenä osana on ollut
nettisivujen toteutus, päivitys (mm. mobiiliystävällisiksi) ja ylläpito.
Hakukoneoptimointi, hakusanamainonta verkkokaupan ylläpito. Omien sivustojen
(kumppanuusmarkkinointia hyödyntävät) ylläpito, sähköpostimarkkinointi jne. Lisäksi
some kanavien päivitykset omiin sivuihin sekä muillekin. Eli yhdellä nimellä
kutsun tota digimarkkinointina.
Joku sanoi, että mun työ näyttää helpolta ja vapaalta. No
yrittäjyyden hyväpuoli on että itse voi aikatauluttaa ja töitä voin tehdä
kotoa. Vaikka asiakkaiden kanssa kohtaamiset, sekä työpuhelin on päällä 8-17,
niin täysin irti työstä ei pääse kuin lähtemällä lomalle muualle. Joskus teen
vain muutaman tunnin omasta mielestä oikeaa työtä, kun taas joskus 16 tuntia
päivästä. Mutta mikä on oikeaa työtä, kun erilaisille yrityksille tarjoaa
konsulttiapua jne. niin aika usein niitä pohtii sohvalla kun eri medioista
tietoa asioista tulee. Tai esim. eiliseltä, kun aurinko paistoi, lähdin
kävelylle ja kuvaamaan talvista luontoa, jotta kuvia voin hyödyntää somessa ja
sivustoilla.
Yrittämiseen liittyy paljon muutakin joka ei ns. tuottavaa
työtä. Eli voin sanoa helpolla ei yrittäjänä raha tule ja joskus asiat ei mene
niin kuin suunnitellut. Pitää oppia sietämään ainainen epävarmuus, on
uskallettava ottaa riskejä ja luottaa että asiat menee parhain päin. Väliin
tulee heikompia jaksoja, mutta kun jaksaa yrittää, niin ehkä se palkitaan. Viisi
vuotta tulee täyteen nyt tällaista yrittäjyyttä ja vielä yritän. Tulot tulee
pienistä puroista erilaisista jutuista, sen verran kuin tarvitsemme. Vaikka
väliin ehkä stessi on päällä, silti toistaiseksi jatkan nautin ehkä työstä.
Nyt olen pikku hiljaa löysäämässä jouluun, jatkaen ensvuonna
uudella innolla. Vaikka tiedän, että täysin en joulun pyhinäkään ole vapaalla,
jonkun some päivityksen teen ja samalla markkinoin kyseistä sivustoa/yritystä
jolle insta tai face on.
Tästä tulikin tälläinen pitkä ”elämänkerta” joka ei ketään
kiinnosta. Tämä postaus ei siis kyllä tuloja tuo yhtään ja aikaa meni normaalia
enemmän tähän blogiin. No laitan loppuun mainoslinkin, jota saa klikata tai
olla klikkaamatta. Jos jollekin ajankohtainen saa klikata tietäen että saatan
saada tuloja. Klikkaamisesta en saa mitään. Tulot JOS tulee olkoon minun joulubonus!
Hyvää joulua ja Uutta Vuotta 2018!