Verkostomarkkinointi vai kumppanuusmarkkinointi

En tiedä vieläkö verkostomarkkinointi elää ja voi hyvin. Itseäni ei ole houkuteltu enää vuosiin tällaisiin ja en kyllä tarttuisi syöttiin. Aikoinaan erilaisissa verkostomarkkinointi rekryissä kierrellyt, mutta mihinkään en mukaan lähtenyt.

En tuomitse kaikkea verkostomarkkinointia, jossa mennään tuotteet edellä, eikä asiakashankinta. En ole koskaan ymmärtänyt, niitä joissa kannustetaan hankkimaan uusia maksajia verkoston perustajille. Ei siinä jokainen tekee asian suhteen kuten haluaa. Helppoa rahaa näissä ei ole tiedossa kuin perustajille, muut jäävät nuolemaan näppejään.

Mutta eriasia ovat sellaiset, joissa myymällä tuotteita ja silloin tällöin hakee alaisia. Näissä kuitenkin verkosta saa tulot tuotteista eikä jäsenmaksuista. Niissä yksi myy tai ennemmin esittelee tuotteita omalle verkostolle ja hankkii ehkä myyjän muualle. Joku ostaa tarpeeseen, joku hyvän myyntipuheen johdosta ja lisätuloja saa hiukan.

Verkostomarkkinoiti on vaan saanut, juuri niillä lupauksilla helposta rahasta ihmiset sokeiksi. Onneksi netin aikakaudella tietoa saa millaisesta oikeasti kyse.
Kumppanuusmarkkinointi voisi olla vaihtoehtona jollekin verkostomarkkinontia miettivälle. Perustat blogin, jossa alat esitteleen ja myymään tuotteita. Hankkiudut kumppanuusverkostoon, josta löytyy mainostajia joidenka tuotteita "myyt" blogissa. Kerrot tutuille blogisi osoitteen ja käsket tehdä tietyt ostokset sieltä klikkaamalla kauppaan. Näistä myynneistä saat tuloja, olet mainostavan firman myyntimies.

Tarjolla on mitä erilaisimpia yrityksiä jotka haluavat mainostajia tuotteilleen ja palveluilleen. Ei ehkä kaikkia tuotteita voi samassa blogissa mainostaa, mutta uus blogihan ei maksa mitään, joten blogeja eri aiheista. Osa kopioi suoraan mainostajalta tekstit, mutta paremman tuloksen saa kun viitsi itse kirjoittaa tuotteesta oman myyvän tekstin. Tällöin niillä on mahdollisuus hakukoneissa nousta, kun uniikkia tekstiä. 

Esim. vaikka tarjoan nopean tavan hakea lainaa netistä hyödyntäen kumppanuusmarkkinointia. Eli alla oleva tarjouksessa, kun klikkaat hakemaan lainaa, allekirjoittanut saa myönnetystä lainasta jonkin suuruisen komission. Lainaahan aina väliin joku tarvii ja siksi on erilaisia lainavertailuja, jotka toimivat kumppanuusmarkkinointia hyödyntäen. (laina liideillä tienaa, jos vain saa oman sivuston hakukoneissa tarpeeksi korkealle)

Tarvitsetko pientä tai vähän isompaa lainaa? Sinun kannattaa kääntyä Laina.fi-palvelun puoleen. Täytä maksuton nettihakemus, saat päätöksen ja rahat tilillesi samana päivänä - jopa 2500 euroa!

Kumppanuusverkotoihin rekisteröityminen on maksutonta ja ei sido mihinkään, ainoastaan pitää olla toimiva nettisivusto tai blogi. Verkostomarkkinoinnissa usein liittyminen maksaa, jolla ne elävät.