Tuskin kenellekkään on yllätys, että hintoja vertailemalla säästää. Eriasia kuinka moni jaksaa vertailla kokoajan hintoja ja etsiä halvinta. Mutta kyseessä helppoa rahaa, ostaessa tuotetta jonka tarvii ja saaden sen halvemmalla jostain.
Netti mahdollistaa vertailun monessa asiassa, myös kivijalkakauppojen osalta. Tällä viikolla oli tarve eräälle työkalulle, jonka aluksi olin menossa ostamaan toisesta liikkeestä. Sinä päivänä en kerennyt ja illan aikana googlaisin, että saan samanlaisen vajaan kympin halvemmalla lähempänä olevasta kaupasta. Säästin siis matkakuluissa ja tuotteen hinnassa.
Tällä erää hintoja vertailemalla säästin vain muutamia euroja, mutta olen säästänyt joissakin tapauksissa satoja euroja. Mikäli aikaa ei kovin kauaa käytä, niin ihan hyvä tuntipalkka.
Netissä on hintavertailu sivuja, mutta onko siellä mukana aina se halvinta tarjoava. Onko alennuskoodeja tai verkkokauppoihin bonuksia tarjoavilla sivustoilla edullisimmin tuotteen myyvä. Itsekkin markkinoin väliin muiden tuotteita saaden niistä palkkion ja millä se maksetaan, no hinnassa se on.
Eli ammun itseä jalkaan tällä ajatuksella.
Mutta nettikaupoista juuri ne saavat usein parhaimman näkyvyyden hakutuloksissa. Syy hyvin yksinkertainen, he saavat sivuilleen linkkejä heitä markkinoivilta bloggareilta ja muilta yhteistyökumppaneilta. Heillä luultavasti myös osaavia ihmisiä optimoimaan sivuja hakukoneille. Aika useille tuotteille ensimmäisten hakutulosten joukossa on ulkomainen yritys.
Eli esim. Googlella vertailtaessa ja etsiessä tietoa tuotteista löydämme itsemme ulkomaisesta verkkokaupasta. Usein sivuilla emme edes tajua, niiden olevan ulkomaisen kauppiaan. He kun voivat palkata suomenkielisen työntekijän kääntämään. Eli vertailemalla hintoja usein rahamme päätyvät muualle kuin Suomeen.
Kuten aikaisemmin sanoin, ammun itseä jalkaan sanomalla että hintavertailusivustoilla ei välttämättä halvin kauppa mukana. Itsekkin mukana yhdellä sellaisella sivustolla ja haluan herätellä suomalaisia isoja ja pieniä verkkokauppaa pyörittäviä. Kun seuraan mistä kaupoista sieltä suurimmat tulot, niin länsinaapuriimme ne menee. Suomalaisista isoista brändeista ei kovin moni ole mukana, jotkut olleet hetken. No heidän pääpisnes on kivijalkamyymälässä, mutta eikös helpolla saatu lisätulo verkkokaupasta kiinnosta ja miksei esim. myytäis vaikka Ruotsiin laajemmin. Mehän olemme kaksikielinen maa, joten ruotsinkielellä palvelukin onnistuisi, osaahan ruotsalaisetkin myydä meille suomeksi.
Ai niin minunhan vain pitää kertoo mistä helppoa rahaa. Eli vertailemalla säästää ja tyhmähän sitä olisi jos maksaisi samasta tuotteesta kalliimman hinnan. Säästetty raha voidaan käyttää sitten johonkin muuhun.